*

Vesa Virri Uskaltaa uskaltaa

Helsingissä pysäkkikuulutukset ratikoihin ja busseihin

Helsingissä joukkoliikenne toimii paremmin kuin missään muualla Suomessa, mutta jotkut parannukset ja uudistukset vievät aivan liikaa aikaa. Hyvänä esimerkkinä tästä on ratikoiden ja bussien pysäkkikuulutukset.

Pysäkkikuulutuksista olisi kiistattomasti monenlaista hyötyä: Siitä hyötyisivät yhtä lailla pienet koululaiset, vanhukset, näkövammaiset, ulkopaikkakuntalaiset kuin turistitkin. Siis juuri ne, joilla on usein vaikeuksia tietää, millä pysäkillä tulisi jäädä pois.

Metrossahan on pysäkkikuulutukset ja siellä ne toimivatkin vallan mainiosti. Kolmosen ratikassa tekniikkaa myös kokeiltiin pari vuotta sitten ja kokemukset olivat rohkaisevia. Tarvittava tekniikka onkin jo olemassa, joten nyt on enää kysymys rahoituksesta ja poliittisesta tahdosta.

Helsingin Seudun Liikenteen tarkoituksena on ilmeisesti, että uudistus otettaisiin käyttöön vasta parin vuoden päästä ja tätä suunnitelmaa tulisi nopeuttaa huomattavasti. Tekniikka voitaisiin ottaa käyttöön vaiheittain eli että vaikkapa jo ensi vuonna pysäkkikuulutukset tulisivat esimerkiksi ratikoihin ja suosituimmille bussilinjoille.

Toivottavasti kohta valittava uusi valtuusto ja HSL:n johtokunta ottavat tehtäväkseen nopeuttaa uudistusta, joka omalta osaltaan parantaisi merkittävästi joukkoliikenteen palvelutasoa ja esteettömyyttä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (24 kommenttia)

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ei millään pahalla, mut sie voisit jäähä jo tällä pysäkillä pois,(ooppa sitten kuuro tai sokkee)! On nää sinun vaaliteesit niin hautausmaalta.

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri

Hmm., en valitettavasti oikein ymmärrä pointtiasi.

Ja tähän hautausmaateemaan palaan toisessa yhteydessä.

Jorma Kassinen

Eikö sellaiset kuulutukset häiritse minkään eläimen pesimistä?

Ja onko kaiuttimet valmistettu missä ja miten?
Kierrätyskajareilla sitten ainakin nyt on kovat ajat, niitä hyviä vanhoja autonkajareita on romuttamot täynnä.

Missä sinun etiikkasi nyt taas on?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Mihin perustuu väitteesi että Helsingissä joukkoliikenne toimii paremmin, kuin missään muualla? Ihan oikeestikko sinä tällaisilla bussien pysäkkikuulutuksilla yrität kaupungin valtuutetuksi?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen

Ja että sulla ois edes pieni mahis päästä valtuutetuks, niin elä nyt hyvä mies tai mikä lienetkään, niin enää ala Helsingissä hautoja kaivelemaan. Toisaalta jos meinasit niitä hautoja tänne maakuntiin siirrellä, niin edellinen blogisi on ristiriidassa virkamispaikkojen sijoittelun suhteen.

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri

Jos kuitenkin keskusteltais ihan vain käsiteltävästä asiasta, OK?

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #7
Peter Hallberg

Mistä kumpuaa polvijärveläisen intohimo Helsingin joukkoliikenteeseen?

En voi välttyä vaikutelmalta, että Lavikainen kuuluu siihen yleistyytymättömien joukkoon, jonka nyt vain pitää saada purkaa harmiaan johonkin. Vihreistä on tullut tälle ihmisjoukolle symboli, joka edustaa kaikkea sitä, mikä maailmassa on vikana. Kymmenen prosentin kannatuksellaan puolue on onnistunut lopettamaan teollisuuden, säätämään rikkidirektiivin ja jätevesiasetuksen, lupaamaan vakuudet Kreikalle, kurjistamaan maaseudun, pakottaman ihmiset syömään kasviksia jne.

Jos Virri ehdottaisi maahanmuuton rajoittamista ja kouluihin pakollista liharuokapäivää, olisi tässäkin varmasti jotain vikaa.

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri Vastaus kommenttiin #12

Vähän samaa olen miettinyt itsekin...

Käyttäjän selavii kuva
Seppo Lavikainen Vastaus kommenttiin #12

No kuuleppa. Tämäkin kuulutus järjestelmien rakentelu Helsingin julkisen liikenteen traktoreihin maksaa veroeuroja. Siellä betoniviidakossa asustelevat Virrin kaltaiset cityhirveät on vaatimassa suunnilleen kaupungin muuttamista luonnonpuistoksi ja sitten vielä kehuskelevat parhaalla julkisella liikenteellä. Me täällä maaseudulla joudutaan köröttelemään hiekkateillä ja maksamaan autojen kunnossapidon lisäksi teiden kunnossapidon. Joukkoliikenne täältä on ajettu alas just tällaisten Virrien ansiosta.

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri

Helsingissä on esimerkiksi ratikka- ja metro. Espooseen metro on vasta tulossa ja ratikkaa puolestaan vasta suunnitellaan Turussa ja Tampereella.

Mika Marjamäki

Kuulutukset ovat useimmissa liikennevälineissä epäselviä, joten parempi tapa on näyttötaulut, joita aika monissa busseissa ja ratikoissa jo onkin. Kieltämättä ne voisi asentaa loppuihinkin, rahat asennukseen saadaan korottamalla lippujen hintoja sopivasti.

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri

Näyttötaulut ovat myös hyvä juttu, mutta se ei palvele esimerkiksi näkövammaisia ja mikäli se on siellä edessä, niin ei se ainakaan ratikassa tai ruuhkabussissa sinne taakse oikein näy. Tämän vuoksi kuulutukset tavallaan täydentäisivät näyttötauluja. Monessa maassa joukkoliikenteessä onkin jo käytössä molemmat.

Matti Mottonen

Näkövammaisia ei juuri näy. Liikennevalot piippaavat turhaan. Yleensä he ovat pärjänneet ilmoittamalla paikan kuljettajalle (jos on yhteinen kieli). Opaskoiran paikkakin on siinä vieressä.
Entä kun järjestelmä on epäkunnossa? Metronkaan (aikanaan) kallis järjestelmä ei osannut kertoa todellisia vuorovälejä häiriötilanteissa.

Kuulutuksia tarvittaisiin enemmän tuolla pöpelikössä pimeällä bussieissa.
Edes tuttua paikkaa näe. Ja pysäkeiden välit ovat pitkät.

Raitiovaunuissa taitaa jo pysäkkikyltit olla, samoin HSL uusissa busseissa.

Mutta onhan tämä hvyä syy, miksi kanssamatkustajien ei sit tarvis auttaa tarvitsevaa.Vastuu yhteiskunnalle!

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri Vastaus kommenttiin #29

Yöbusseissa tosiaan on pimeinä vuodenaikoina vaikea tietää, missä kohtaa jäädä pois. Eli ihan hyvä pointti.

Häiriöitä tulee kaikkiin järjestelmiin, esim. näyttötaulu on aina joskus ollut pimeänä. Tämän vuoksi on hyvä olla useita erilaisia järjestelmiä eli esim. tässä tapauksessa näyttötaulu ja kuulutukset, jotka omalta osaltaan tukevat toisiaan. Eli mikäli esimerkiksi toinen on epäkunnossa, niin toinen järjestelmä tukee eli matkustaja ei sen takia mene vahingossa pysäkin ohi.

Käyttäjän mctimo kuva
Timo Korpelainen

Mä olen saattajan kannalla, kuulutukset ovat näpertelyä.

Mä haluun vihreän ituhipin saattajaksi. Jokaiselle oma kotivihreäkin vois olla kiva, sitä vois vaikka ruokkia kompostilla!

Ja veronkorotuksia välittömästi, ainoastaan yksityiselle sektorille sekä valtion ja kuntien hommiin +50% palkankorotukset. Vuosittain. Ja pidemmät tauot.

Jorma Kassinen

Suomen taloustilanne on menossa sellaiseen suuntaan että realistisempi kuntapoliitikko lupaisi että ne ratikat vielä kuitenkin jotenkuten kulkevat tälläkin valtuustokaudella.
Ja jättäisi nämä satojen miljoonien hienosäädöt vähän vähemmälle.

Käyttäjän lahtipe1 kuva
Petri Lahtinen

Oslossa kuulutukset ovat paitsi metrossa, myös busseissa, ratikoissa ja junissa. Niiden lisäksi on myös infotaulu, joka näyttää seuraavan aseman. Loppukevennys: mikä on Oslon metron suurin asema? Se on se Neste -asema, joka on jokaisen aseman välissä infotaulun mukaan. ( Neste stasion tarkoittaa siis "seuraava asema" )

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri

Oslossa en ole vähään aikaan käynyt, mutta kuulemani mukaan vastaavia järjestelmiä on käytössä muuallakin. Toivottavasti Helsinki ei tule aivan jälkijunassa.

Antti Kuru

Ideahan on hyvä, mutta miten kova pitää kuulutuksen olla valmiiksi meluisassa bussissa? Varsinkin kun joissain paikoissa pysäkeitä on reilun sadan metrin välein, niin kuulutus joikhaa koko ajan. Siinä voi herpaantua monellakin että olikos tää nyt se pysäkki vai ei. Ajatteleppa kuskia, yli kymmenen tuntia päivässä kuuntelet kuulutuksia, korvatulpat siinä pitää olla.

Vielä jos systeemi liitetään nykyiseen rahastuslaitteeseen(buscom) joka edistää jos sitä ei silmä kovana tarkkaile ja tiedä jokaisen pysäkin nimiä niin huonostihan siinä käy, voit jäädä kuulutuksen mukaiselle pysäkille aika paljon aikaisemmin, vaikka se oikea pysäkki olisikin kilometrin päässä. On toki nykyisin gps liitettynä rahastuslaitteeseen, mutta ei sekään anna oikeaa sijaintia.

Helppo on ideoita heitellä jos ei ole penkin ja ratin välissä ollut. Eiköhän tätäkin ideaa ole HSL:sä mietitty, mutta aika varmasti kustannussyistä jätetty toteuttamatta.

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri

Käsittääkseni tekniikka on sinänsä ihan toimiva, joten siinä pystyttäneen ottamaan huomioon myös kuljettaja. Huolenaiheesi sinänsä voi olla kyllä ihan pätevä, mutta en usko, että tuo sinänsä mitenkään iso ongelma on, sillä - kuten aiemmin on todettu - vastaavia järjestelmiä on jo käytössä muualla.

Ja suunnitelmat ovat Helsingissä tosiaan myös jo olemassa, mutta kustannussyistä niiden toteuttamista on siirretty myöhäisemmäksi.

Mika Marjamäki

Kun kerran tällaisesta asiasta ehdokkaana huutelet, niin varmaankin olet myös perehtynyt asiaan riittävän syvällisesti. Joten kysynkin:
- Mikä tämä teknologia on? Tarkoitatko nyt kuljettajan tekemiä kuulutuksia vai jotain aiempiin järjestelmiin integroitua automaattista systeemiä?
- Paljonko sen käyttöönotto maksaisi?
- Paljonko sen ylläpito maksaa?
- Miten ajattelit rahoittaa käyttöönoton ja ylläpidon?
- Jos haluat hoitaa rahoituksen kaupungin rahoilla, mistä nämä rahat tulee? Leikataanko jostain muualta, otetaanko lisää velkaa vai korotetaanko veroja? (Tällä hetkellähän Helsinki velkaantuu jo hurjaa tahtia)

Jorma Kassinen Vastaus kommenttiin #46

Sinä pistit heitit tuollaisen kasapanoksen ja koivuhalon vihreän sotaratikan rattaisiin.
Ei tule vastausta ei.

Käyttäjän vesavirri kuva
Vesa Virri Vastaus kommenttiin #46

Hmm., lienee siis paikallaan täsmentää ja kerrata jo aiemmin keskustelussa esitettyjä asioita:

Teknologia viittaa siis nimenomaan automaattiseen systeemiin, joka on käytössä metrossa. Useissa muissa suurissa kaupungeissa - esim. Oslossa - järjestelmä on jo käytössä.

Järjestelmää on jo Helsingissäkin testattu kolmosen ratikassa ja sen käyttöönottoa on ajanut muun muassa Helsingin esteettömyysneuvottelukunta. Teknisesti järjestelmä on toimiva ja suunnitelmat sen käyttööonotoksi ovat olemassa, mutta sitä on lykätty tulevaisuuteen nimenomaan taloudellisten syiden takia.

Lisäksi muistuttaisin arvon kommentoijia, että Suomessa poliittinen järjestelmä Suomessa toimii siten, että me kansan valitsemat luottamushenkilöt esitämme asioita ja se on virkamiesten tehtävä selvittää asia. Tämän takia esimerkiksi kaupunginvaltuutetuilla on oikeus tehdä valtuustoaloite, jonka pohjalta virkamiehet selvittävät asiaa.

Eli koetan tässä samalla vihjailla, että uusi valtuusto ottaisi tehtäväkseen selvittää, onko kuulusten käyttöönottoa mahdollista nopeuttaa ja paljonko se järjestelmän vauhdittaminen maksaisi.

Toimituksen poiminnat