Miksi RKP:lla on niin paljon poliittista valtaa ja Perussuomalaisilla niin vähän?
Pohdin tässä kirjoituksessani, miksi RKP:lla on Suomessa niin paljon valtaa, kun taas Perussuomalaisilla sitä on hyvin vähän. Tämä tuntuu jotenkin oudolta, sillä Perussuomalaisten kannatus on paljon suurempi ja esimerkiksi nykyisessä eduskunnassa Perussuomalaisilla (39) on neljä kertaa enemmän kansanedustajia kuin RKP:lla (10).
Tarkoitukseni ei ole asettua kummankaan puolelle, vaan ainoastaan pohtia asiaa ihan vallan näkökulmasta: Arvoliberaalina olen varmasti vaikkapa suhtautumisessa tasa-arvoiseen avioliittolakiin lähempänä RKP:n näkemyksiä, kun taas esimerkiksi ruotsin kielen pakollisuudessa olen varmasti lähempänä perussuomalaisten kantoja. Mutta asiaan:
RKP on ollut jatkuvasti hallituksessa aina 1970-luvulta lähtien. Sitä kautta puolue tuntee hyvin valtionhallinnon, virkamiehet ja yleensäkin miten järjestelmä toimii. RKP ei ole koskaan eronnut hallituksesta, vaan pitänyt viimeiseen asti kiinni siitä, että suomenruotsalaisten etujen ajaminen edellyttää hallituksessa olemista. Perussuomalaiset eivät ole koskaan olleet hallituksessa ja sen edeltäjä SMP:kin aikoinaan lähti hallituksesta kesken vaalikauden. Luottamus RKP:n hallituskelpoisuuteen onkin muissa puolueissa aivan eri luokkaa kuin Perussuomalaisten.
RKP:n puheenjohtaja Stefan Wallin välttää hyvin tarkoituksellisesti arvostelemasta suoraan muita puolueita, kun taas Perussuomalaisten Timo Soini aika suorasukaisesti haukkuu poliittiset kilpailijansa lyttyyn. Erityisesti Soini on kunnostautunut RKP:n, Vihreiden ja Vasemmistoliiton haukkumisessa, mutta osansa ovat saaneet muutkin puolueet. Tämä näyttää ehkä hyvältä mediassa ja omien kannattajien keskuudessa, mutta ei helpota yhteistyön tekemistä muiden puolueiden kanssa.
Lisäksi kuntatasolla RKP:lla on paljon valtaa, sillä monissa kaksikielisissä kunnissa RKP:llä on enemmistö tai ainakin merkittävä osa valtuutetuista, jolloin he voivat tehokkaasti käyttää hyväksi enemmistö-vähemmistö-asemaansa omien kielietujensa ajamiseen. Perussuomalaisilla puolestaan ei vastaavaa valta-asemaa ole ja kovimmillakin kannatusalueillaan he parhaimmillaankin kilpailevat varsinkin Keskustan ja demareiden kanssa hallitsevan puolueen asemasta.
Lisäksi RKP:lla on käytettävissään paljon enemmän rahaa kuin puolueen koko antaa ymmärtää. RKP:lla on taustallaan rikkaat ruotsinkieliset säätiöt, jotka sangen avokätisesti tukevat kaikkea mikä vahvistaa kaksi- tai pikemminkin ruotsinkielisyyden asemaa Suomessa. Perussuomalaisilla vastaavaa puolueen ulkopuolista taloudellista tukea ei ole.
RKP:lla on selkeä poliittinen agenda ja se on ruotsin kielen aseman puolustaminen. Kaikissa muissa asioissa puolue on valmis kompromisseihin. Perussuomalaisilla vastaava yhteinen agenda puuttuu: Yksi vastustaa EU:ta, toinen pakkoruotsia, kolmas maahanmuuttajia, neljäs seksuaalivähemmistöjä, viides haluaa Karjalan takaisin jne. Vaikka yhteistäkin varmaan löytyy, Soinin on paljon vaikeampi neuvotella ja pitää joukkonsa kasansa kuin Wallinin; sen verran monenlaista vapaan tyylin hiihtäjää perussuomalaisista kuitenkin löytyy.
Kirjoitin aiemmin, että RKP on valmis menemään vaikka Apartheid-hallitukseen, mikäli puistopenkkeihin kirjoitettaisiin "ei värillisille" myös ruotsiksi. Tämä oli ehkä liioittelua, mutta tosiasia kuitenkin on, että vaikea Suomesta on löytää sellaista hallituspohjaa, johon RKP ei mahtuisi. Perussuomalaisilla sen sijaan tuntuisi kynnyskysymyksiä löytyvän niin paljon, että puolueella tuntuu olevan vaikeuksia mahtuu samaan hallitukseen ainakin Kokoomuksen, Vihreiden ja Vasemmistoliiton kanssa. RKP:n kanssa Perussuomalaisilla ei ylitsepääsemättömiä kynnyskysymyksiä kuitenkaan todennäköisesti löytyisi. MOT.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Miksi RKP:lla on niin paljon poliittista valtaa ja Perussuomalaisilla niin vähän?"
Se johtuu siitä, kun Timo Soini ei HALUNNUT ottaa valtaa hallitusneuvotteluissa. Hänestä olisi voinut tulla valtiovarainministeri ihan vain, kun olisi sanonut yes - minä haluan. Mutta ei halunnut.
Eihän sitä valtaa voi olla, jos sitä ei halua ottaa. RKP haluaa, koska ainoa mahdollisuus sen olemassa oloon on hallitusvastuu. 6% kielipuolue ei oikeasti merkitsisi mitään, mutta kun aina ollaan sanomassa yes - minä haluan, niin silleen menestyy :)
Tuo nyt on vähän kyseenalainen meemi. Olihan se nyt ihan selvää, että Soini ei voinut olla tekemässä vakuusrahastopäätöksiä.
Olet oikeassa siinä, että mikä tahansa kompromissi muiden hallituspuolueiden kanssa olisi johtanut persuryhmässä sisällissotaan ja nopeaan hajoamiseen. Siksi Soinin täytyi ottaa varman päälle ja vetäytyä oppositioon. Siellä ei juuri tarvitse vastuuta kantaa ja jokainen ryhmän jäsen saa vapaasti räkyttää niinkuin parhaaksi katsoo. Mutta eipä oppositiossa ole sitten valtaakaan. Moni persuja äänestänyt onkin jo pettynyt, kun jytkyn myötä mikään ei muuttunut. Kannatus laskee laskemistaan. Soinin varman päälle ottaminen on kostautumassa sekin!
Lisävauhtia persujen liukumäkeen saadaan pian, kun kansa huomaa Perussuomalaisten voimattomuuden varuskuntien lakkautuksen ja kuntauudistuksen osaltakin. Uho on kovaa, mutta niin vain Kontioranta suljetaan ja Dragsvik pysyy. Eikä Wallin eroa. Ja kuntien lukumääräkin tulee putoamaan alle sadan. Moni kysyy ihan oikeutetusti, tekeekö Perussuomalaiset vielä maailmanennätyksen poliittisen vallan hukkaamisessa!
Valta tulee ottaa, eihän persut halunneet edes vaikuttaa. Räksyttäminen tuntuu riittävän.
Määrä ei korvaa laatua. RKP:n kymmenen edustajan kanssa voi mennä hallitukseen ilman pelkoa. Perussuomalaisten 39 arvaamattomasti käyttäytyvän edustajan kanssa Soini ei uskaltanut lähteä hallitusvastuuseen. Valta tuo mukanaan vastuuta ja perussuomalaisten eduskuntaryhmä on sellainen, ettei vastuuta voinut ottaa kannettavaksi.
Kokoomus olisi halutessaan voinut pudottaa Rkp:n hallituksesta laittamalla kynnyskysymykseksi pakollisen ruotsin opetuksen poistamisen suomenkielisiltä. Katainen ja Kokoomus ei tehnyt siitä kynnyskysymystä,koska tiesi,että siihen Rkp ei olisi suostunut ja Rkp olisi jäänyt hallituksen ulkopuolelle. Sitä Kokoomus ei halunnut tehdä.
Sen sijaan Perussuomalaisille Katainen ja Kokoomus pani kynnyskysymykseksi sellaisen ´kysymyksen, jonka tiesi olevan ylitsepääsemättömän Perussuomalaisille. (Vakaussopimusten tukeminen,ongelmamaiden velkojen takaaminen)
Ts.Kokoomus valitsi kynnyskysymykset näiden kahden puolueen osalta niin,että lopputulos oli Kokoomukselle mieleinen ja ennalta arvattu.
Henkilökemiatkin merkitsevät:
Wallin ja Katainen ovat henkilökohtaisia ystäviä keskenään. Soini ja Katainen eivät ole.
Virri kuitenkin katsoo,että Soini on yhteistyökyvytön jos Katainen ei halua yhteistyötä Soinin kanssa. Katainenhan se on yhteistyökyvytön:)
Ts. riippuu mistä kulmasta katsotaan.
Em. haluan sanoa,että Virri katsoi kuvauksessaan kovin asenteellisesti ja kapeasta näkökulmasta tilannetta.
Vesa Virri:
"Miksi Katainen olisi esittänyt RKP:lle kynnyskysymykseksi pakollisen ruotsin kielen opiskelua suomenkieliseltä? Katainenhan itse on moneen kertaan ilmoittanut kannattavansa sitä."
Halutessaan Katainen ja Kokoomus olisi voinut tiputtaa sopivalla kynnyskysymyksellä Rkp:n hallituksen ulkopuolelle.
Esim. "Poistetaan suomenkielisiltä pakolliset ruotsin opinnot" hallitusohjelmaan.
Enpäs mene moittimaan Vesa Virrin kirjoitusta. Yhtään esitetyistä syistä ei ole sellaista, josta väittäisin, ettei se ollenkaan pidä paikkaansa, mutta en kuitenkaan sano, että kaikki syyt olisivat tuossa ja että mainitut syyt olisivat saman painoisia.
Näkisin, että demokratiaan kuuluu myös tiettyä hitautta. PS on noussut RKP:tä pienemmästä kokoluokasta nykyiseen kokoonsa vasta aivan äskettäin.
Toisekseen esimerkiksi mainio poliitikko Paavo Väyrynen on ominut joitain PS:n puolueen ajamia asioita. Tämä on välillistä vaikutusta, joka ei suoraan tule puolueen osalle. Pahimmillaan välillinen vaikutus on sitten liberaalipuolueen kohdalla.
On toki mahdollista, että demokratiamme onkin pääosin näennäisdemokratiaa, mutta ehkä siihen ei vielä ole riittävästi todisteita tässä tapauksessa.
RKP:llä on paljon ns. ulkoparlamentaarista valtaa. Suomenruotsalaisia on poikkeuksellisen paljon merkittävissä asemissa yhteiskunnassamme. RKP:n takana on säätiöitä ja rahaa. RKP:n tukena on mm. Ruotsin valtio ja media ehkä jossain määrin myös muut Pohjoismaat. Ruotsinkielisen kulttuuriperintömme vaaliminen on tärkeä asia myös monille suomenkielisille, siksi RKP:lle tulee tukea muistakin puolueista.
RKP on jokaisessa hallituksessa mukana. Niinpä sen kanssa on syytä tulla toimeen, jos ihan oikeasti hallitukseen haluaa. Perussuomalaiset eivät ilmeisestikään halua jatkossakaan hallitukseen. Näyttävä nokittelu RKP:n kanssa on melkoisen varma merkki tästä.
Ei ollut tarkoitus kärjistää, mutta kommentissakin Virrillä on edelleen syyn kaatamista meille enemmän kuin ehkä olisi tarpeen.
Oliko Kataiselta oikein jättää PS pois hallituksesta? Hän piteli naruja käsissään ja olisi voinut muuttaa linjaansa sekä kuunnella kerrankin kansaa.
Katainen piti linjansa, Soini piti linjansa. Takin käänsivät VAS+SDP, ja lopputulos on kaikkien tiedossa.
Ihmettelen suuresti miksi otit RKP:n Persujen vertailukohdaksi vallansuhteen.
Olisit ottanut oman puolueesi+kepun ja luetellut millainen vallankäyttäjä se on vaikka ei ole hallituksessa.Missä asemassa ovat keskustalaiset Hannele Pokka,
Päivi Laajala, Liisa Hyssälä ja monet muut vallankäyttäjät ministeriöissä.
Vesa,etkö ymmärrä,että Kokoomus ja Rkp pelaavat samaa maalia.
Voima-lehdessä on mielenkiintoista tietoa Rkp:n vaatimuksista hallitusneuvotteluissa keväällä 2011.
Kysymys on harmaan talouden työryhmän pohjapaperista. Se paljastaa työryhmän neuvotteluasemat 25. toukokuuta 2011.
RKP:n muistioon vaatimia muutoksia:
Muistio: Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihanke
RKP: Harmaan talouden torjunta on hallituksen kärkihankkeita
Muistio: Selvitetään rikoshyödyn perinnässä sovellettavaa käännettyä todistustaakkaa
RKP: Poistetaan
Muistio: Viranomaisten väliset tiedonvaihdon esteet puretaan ja viranomaisrekisterit saatetaan kaikkien harmaan talouden torjuntaviranomaisten käyttöön
RKP: Poistetaan
Muistio: Tilaajavastuulain kolmikantaisessa uudistamistyössä keskeisiä kysymyksiä ovat tilaajan vastuun ulottaminen koko aliurakoitsijaketjuun, laiminlyöntimaksun korottaminen sekä toistuvien ja tahallisten laiminlyöntien kriminalisointi. Selvitetään edellytykset ketjuvastuujärjestelmän soveltuvuudesta.
RKP: Kappale poistetaan
Muistio: Rakennusalalla otetaan käyttöön työntekijä- ja urakkatietoj.en ilmoittamisvelvollisuus verohallinnolle
RKP: Varauma
Muistio: Suomalaispankkeja, jotka hallinnoivat hallintorekisteröityjä tilejä, velvoitetaan selvittämään sijoittajien todellinen henkilöllisyys
RKP: Poistetaan
Muistio: Suomessa toimivilta etävälittäjiltä vaaditaan vuosi-ilmoitukset sijoituksista
RKP: Poistetaan
Muistio: Suomalaisten sijoittajien omistukset säilytetään julkisessa arvo-osuusjärjestelmässä
RKP: Poistetaan
...lainaus loppuu...
http://fifi.voima.fi/tiedostot/harmaa_talous250511.pdf
Rkp tukee Kokoomusta ja Kokoomus tarvitsee Rkp:tä. Siksi kynnyskysymykset olivat Rkp:lle sopivia. Ja Perussuomalaisille epäsopivia. Tarkoituksella.
Jääskeläinen kirjoittaa:
"Toisekseen esimerkiksi mainio poliitikko Paavo Väyrynen on ominut joitain PS:n puolueen ajamia asioita."
Niin, tai toisinpäin.
Kyllä meillä on aikaa odottaa! Minusta oli vain hyvä, ettei Soini mennyt hallitukseen ensitöikseen pettämään keskeisintä vaaliteemaansa. Euron tukipolitiikan on muututtava!
Kun euron umpikuja näyttää päivä päivältä väistämättömältä, niin jokin päivä Soinia tullaan kiittelemään ja pyytämään konkurssipesän selvittäjäksi! Ilman uusia eduskuntavaaleja en usko Soinin hallitukseen päätyvän!
Ei vanha Erkkikään olisi jaksanut kuunella sitä ilkkumista, jos Soini olisi rahojamme lapioimassa Eu:nin sääntöjä rikkoville eteläeuroopan maille!
Niin mikähän lieneekään Euron tilanteessa muuttunut, johon pitäisi pystyä vastaamaan?
Et kait vain tarkoita sitä, että Kreikka on entiset tukieuronsa hukannut ja muuttuneessa tilanteessa täytyy löytää 130miljardia uutta hukattavaa?!
Rkp puolueela on tässä hallituksessa valtaa sen takia että tuo kymmenen paikaa tuo omalta osaltaan tukevuutta tuohon hallituksen enemmistöön.Jos noita paikkojaei olisi olisi hallituspohaja aika hutera kuitenkin.
Kompromissien suhteen hyvä esimerkki, ellei paras, lienee itse Vihreät ydinvoimalupineen?
"RKP on valmis menemään vaikka Apartheid-hallitukseen, mikäli puistopenkkeihin kirjoitettaisiin "ei värillisille" myös ruotsiksi."
toihan oli hyvä ;D
Hallitusneuvottelusta kun emme tiedä kuinka paljon eri osapuolet liikkuivat poteroistaan. Hallituksen politiikan perusteella Kokoomus tuskin oli valmis joustamaan EU:n pankkien tukemisesta. Se kai oli persuille kynnyskysymys.
Nykyiset hallituspuolueet ovat vastuussa siitä taloudellisesti tilanteesta jossa olemme nyt. Näiden harjoittama politiikka on rapauttanut suomen valtiontalouden.
On tuota kestänyt vähintäänkin jo edellisen hallituksen kauden verran.
Ei tarvitse katsoa kuin valtion velkaantumisen määrää viimeiseltä kymmeneltä vuodelta, ja suomen pankin tasetta.
Verovarojen käyttö on ollut holtitonta. Myös Helsingin kunnallisten menojen määrä on hälyyttävä.
Vihreät ovat myös olleet tekemässä ja ajamassa lukuisia kalliiksi maallemme tulleita asioita, joista tunnetuimpia YK:n ilmastorahasto, Erilaiset päästömaksut, Humanitäärinen maahanmuutto, Jätevesilaki, energiavero, rikkipäästödirektiivi ja vaikka mitä.
Jonkun pitäisi joskus kaivella oikein kunnolla niitä kohteita joihin valtion ja kuntien varoja laitetaan.
"Jonkun pitäisi joskus kaivella oikein kunnolla niitä kohteita joihin valtion ja kuntien varoja laitetaan."
No, minäpä kerron. Päättäjämme ovat valittu poliittisin perustein, ei asiantuntemuksen takia. Niinpä he ovat täysin ulkopuolisten, erittäin kalliiden konsulttien armoilla päätöksiä tehdessään. Teknologian nopea kehitys on jättänyt nämä vastuussa olevat viranhaltijat jonnekin 1980-luvulle.
"Jonkun pitäisi joskus kaivella oikein kunnolla niitä kohteita joihin valtion ja kuntien varoja laitetaan."
Oliko se todella niin että tuulivoiman tukee aiotaan käyttää 200 miljoonaa euroa vuodessa (siis vuodessa!!!)? Mielestäni se on hirvittävä summa. Kun vielä huomataan se, että tukea saavat vain suursijoittajat ja suurrakentajat, ei pikkumyllyläinen.
100 Britannian konservatiivipuolueen edustajaa on siellä vaatinut tuulivoiman tukea leikattavaksi sekä kansalaisille paremmat mahdollisuudet tuoda halutessaan esiin vastustava kantansa. Suomessa toimitaan päinvastoin (Tarastin ryhmä). Joillekuille vihreille (erit. Karimäki) tuulivoimalobbaus on maailman tärkein asia.
"Eiköhän se ensisijaisesti ole maailmantalouden kehitys, joka on vastuussa Suomen nykyisestä taloustilanteesta"
Höpsöt eivät tätä ymmärrä ja vaativat radikaaleja muutoksia. Tai sitten ymmärtävät ja vaativat radikaaleja muutoksia.
RKP:n valta perustuu pitkälti jos ei lähes kokonaan siihen, että historiansa lukeeneet ja tulevaisuuteen katsovat ihmiset haluavat suojella tätä tärkeää vähemmistöä. Ongalma on, vähän kuin suomettumisen kohdalla, että hyväksyttävä ja jopa kaunis motiivi kasvaa typerysten päässä pakkoruotsin kaltaiseksi kohtuuttomuudeksi.
Tähän on helppo vastata: Suomessa ei ole OIKEAA
demokratiaa.
"Suomalainen demokratia on diktaattorien unelma".
Järjestelmä ei vain toimi. Missä ovat esimerkiksi kansanäänestykset?
En tarkoita presidentin vaaleja.
Hyvä kirjoitus Vesa Virri.
Rkp on neljänkymmenen vuoden ajan rakentanut taitavasti verkoston, joka kattaa koko hallinnon. Oma mies on saatu keskusvirastoihin ja jos tulee tiukka paikka muiden puolueiden ruotsinkieliset jaostot tulevat apuun. Ruotsinkieltä koskevat lait ovat sen mukaisia. Kaikkien puolueiden kansanedustajat ovat hiljaa hyväksyneet suomenkielen sorron. Edellinen sukupolvi voi vielä työskennellä koulutusammateissa, esim. opettajina osaamatta ruotsia. Mitä pitää ajatella päättäjistämme?
Rkp on vanha puolue. Perustettu muistaakseni v. 1906. Vaikka Rkp tippuisi hallituksesta tänään niin rkp-mielisiä virkamiehiä riittää hallinnossa vuosikymmeniksi eteenpäin.
Kuinka monta Perussuomalaiset-puolueen jäsenkirjavirkamiestä on ministeriöissä,keskusvirastoissa vs. Rkp ja muut vanhat puolueet?
Tuskin yhtään.
Vaikka Perussuomalainen olisi ministerinä niin ministeriön virkamiehet olisivat kuitenkin vastustajien jäsenkirjaväkeä.
Olin aikoinani työvoimahallinnon palveluksessa kun Urpo Leppänen oli työministerinä,loppuosan siitä. Työvoimahallinto oli täynnä sosialisteja ym. SMP:n vastustajia joiden intresseissä ei ollut millään tavoin edistää Leppäsen onnistumista työministerinä - päin vastoin.
Otin muuten vakituisesta vakituisesta virasta lopputilin kun kyllästyin kattelemaan sitä touhua.
Ts. ei riitä,että on paljon kansanedustajia. Se saa asiansa läpi jolla on omat virkahenkilöt hallinnossa.
Neljä vuotta tällä menolla on optimismin optimointia.

Kommentoi 47 kommenttia