Aikoinaan Sleepy Sleepers lauloivat kappaleessaan: "On vain kaksi tapaa keittää kahvia. Nimittäin oikea ja väärä!" Vähän sama pätee valtion alueellistamispolitiikkaan.
Alueellistaminen toimii hyvin silloin, kun perustetaan täysin uusi virasto, jonka toiminnot voidaan aloittaa alusta. Hyvä esimerkki tulee tältä viikolta, kun uusi valtakunnallinen metsäkeskus päätettiin sijoittaa Lahteen. Sinne perustetaan siis aivan uusi virasto, jonne rekrytoidaan työntekijöitä läheltä ja kaukaa, minkä jälkeen toiminta voi alkaa.
Kansanedustaja Mika Niikko jatkaa kampaanjaansa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia vastaan ensin eilisessä A-talkissa ja jatkaen täällä Uudessa Suomessa: http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85710-a-talk-tarvitaanko-tasa...
Eilisessä keskustelussa Niikko toi kyllä aivan rehellisesti esille oman kantansa: Homoseksuaalien vertaaminen insestiin oli kyllä jopa Niikolta suoranainen pohjanoteeraus. Tähän ei tainnut kyetä edes Päivi Räsänen homoillassa.
Keskustelut samaa sukupuolta olevien parien avioliitoista on
viime aikoina noussut kovasti esille. Mielestäni julkisessa keskustelussa on
kuitenkin sekoitettu kaksi asiaa: Nimittäin oikeus tasa-arvoiseen avioliittoon
valtiollisella tasolla ja toisaalta uskonnollisissa yhteisöissä. Ensimmäinen on
mielestäni ihan puhdas tasa-arvokysymys, joka olisi pitänyt ratkaista jo aikoja
sitten: Valtion ei tule määrätä, kenen ihmisen kanssa kukin voi mennä naimisiin
vaan kaikkien parien on oltava juridisesti tasa-arvoisessa asemassa
seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan riippumatta.
Portugalin tukipaketin hyväksyminen on saanut yhä omituisempia
piirteitä: Ensinnäkin Portugali-paketti oli alunperin Kokoomuksen kynnyskysymys
hallitusyhteistyölle, mutta nyt Jyrki Kataisen johdolla Kokoomus on tästä
luopunut. Todennäköiset tulevat hallituskumppanit eli perussuomalaiset ja demarit
eivät puolestaan tunnu haluavan olla päätöstä tekemässä, vaan ovat halunneet
sälyttää työn edelliselle hallitukselle, jolla ei ole enää edes eduskunnassa
enemmistöä.
Kun sunnuntaina
kuulin vaalituloksen, niin olin rehellisesti sanoen järkyttynyt. Useampi päivä
meni asiasta toipuessa, mutta nyt kun tuloksesta on kulunut jo useita päiviä,
täytyy myöntää, ettei tulos nyt ollut niin synkkä kuin ensin ajattelin:
Vaikka muun
muassa Vihreät ja Vasemmistoliitto kärsivät vaaleissa tappion, niin tätä voi
pitää terveellisenä herätyksenä – sekä puolueille että sen kannattajille.
Nyt kun vaaleihin on viikko, niin vielä on aikaa pohtia, millaisen hallituksen Suomessa mieluiten näkisi vaalien jälkeen. Itse asiaa
mietittyäni olen tullut siihen tulokseen, että paras hallituspohja olisi
Kokoomuksen, demareiden, vihreiden ja
mahdollisesti Vasemmistoliiton yhteishallitus eli niin kutsuttu
sateenkaarihallitus.