Tunnetut nimet valtasivat taas HOK-Elannon edustajiston: Vaalien ääniharavia olivat muun muassa kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki (Vas.) sekä ulkoministeri Erkki Tuomioja (SDP). Ei minulla varsinaisesti ole mitään kumpaakaan em. henkilöä vastaan, mutta hieman kyllä ihmetyttää miten esimerkiksi Arhinmäki, joka on jo samaan aikaa puolueensa puheenjohtaja, ministeri, kansanedustaja sekä kaupunginvaltuutettu, aikoo ehtiä perehtymään myös HOK-Elannon edustajiston asioihin?
Eilinen Helsingin kaupunginvaltuusto valitsi uudeksi apulaiskaupunginjohtajaksi sosiaalidemokraattien Ritva Viljasen. Vastaehdokkaana oli Vihreiden Tuija Brax, entinen ministeri, monivuotinen kansanedustaja ja kaupunginvaltuutettu.
Eilen hallitus teki talouden nykytilanteessa välttämättömän päätöksen eli päätti samalla sekä miljardien säästöistä että veronkorotuksista. Lopputulos on selkeä kompromissi, sillä lienee selvää, ettei kuuden puolueen hallituksessa mikään puolue voi saada kaikkia tavoitteitaan läpi. Säästöjen ohella tuloja lisätään sekä Kokoomuksen kannattaman arvonlisäveron nostolla että vasemmiston kannattamaa tuloverotusta kiristämällä.
Olen viime aikoina kiinnittänyt yhä enenevästi huomiota
siitä, että nykyisessä työurien pidentämisestä käyvässä keskustelussa eri ikäluokkia
kohdellaan aika lailla eri tavoilla:
Presidentinvaaleissa yksi asia on mielestäni jäänyt yllättävän vähälle huomiolle: Eli Suomen turvallisuuspoliittinen päätöksenteko, mikäli Sauli Niinistö valitaan presidentiksi. Sehän näyttäisi nimittäin muodostuvan todella kokoomuslaiseksi.
Kansanedustaja Mika Niikko jatkaa kampaanjaansa seksuaalisten vähemmistöjen oikeuksia vastaan ensin eilisessä A-talkissa ja jatkaen täällä Uudessa Suomessa: http://mikaniikko.puheenvuoro.uusisuomi.fi/85710-a-talk-tarvitaanko-tasa...
Eilisessä keskustelussa Niikko toi kyllä aivan rehellisesti esille oman kantansa: Homoseksuaalien vertaaminen insestiin oli kyllä jopa Niikolta suoranainen pohjanoteeraus. Tähän ei tainnut kyetä edes Päivi Räsänen homoillassa.
Eilen tuli vihdosta viimein ratkaisu jo
pidempään velloneeseen Suomen niin sanottuun vakuusongelmaan.
Kysehän on siitä, että kevään eduskuntavaalien jälkeen
puoluejohtaja, nykyinen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen antoi
Perussuomalaisten pelossa vaalilupauksen, ettei Suomi myönnä lainaa
Euroopan kriisimaille ilman vakuuksia. Tämän takia Suomen koko
ulko- ja talouspolitiikka on sitten ollut alisteista demareiden
vaalilupauksille.
Kevään eduskuntavaalien jälkeen Suomen asema Euroopassa on muuttunut aivan
kummalliseksi: Aiemmin Suomen tavoitteena oli toimia rakentavasti ja ratkaisuja
etsien eurooppalaisessa yhteistyössä. Nyt Suomi on vaikuttanut kunnostautuvan lähinnä
änkyröivänä häirikkönä ja oman edun tavoittelijana.
Ranskasta kuuluu kummia: Siellä useat maan rikkaimmat liikemiehet vaativat hallitukselta toimia rikkaiden verotuksen kiristämisestä. Ranskassa monet miljonäärit ovat ilmeisesti heränneet Ranskan heikentyneeseen taloustilanteeseen ja halunneet omalta puoleltaan näyttää esimerkkiä, miten toimia isänmaan hyväksi.
Keskustelut samaa sukupuolta olevien parien avioliitoista on
viime aikoina noussut kovasti esille. Mielestäni julkisessa keskustelussa on
kuitenkin sekoitettu kaksi asiaa: Nimittäin oikeus tasa-arvoiseen avioliittoon
valtiollisella tasolla ja toisaalta uskonnollisissa yhteisöissä. Ensimmäinen on
mielestäni ihan puhdas tasa-arvokysymys, joka olisi pitänyt ratkaista jo aikoja
sitten: Valtion ei tule määrätä, kenen ihmisen kanssa kukin voi mennä naimisiin
vaan kaikkien parien on oltava juridisesti tasa-arvoisessa asemassa
seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan riippumatta.