vesavirri

talous

Hallitus teki välttämättömän - Perussuomalaiset jatkavat populismiaan

Eilen hallitus teki talouden nykytilanteessa välttämättömän päätöksen eli päätti samalla sekä miljardien säästöistä että veronkorotuksista. Lopputulos on selkeä kompromissi, sillä lienee selvää, ettei kuuden puolueen hallituksessa mikään puolue voi saada kaikkia tavoitteitaan läpi. Säästöjen ohella tuloja lisätään sekä Kokoomuksen kannattaman arvonlisäveron nostolla että vasemmiston kannattamaa tuloverotusta kiristämällä.

Kreikan lainavakuudet aikamoista teatteria

Eilen tuli vihdosta viimein ratkaisu jo pidempään velloneeseen Suomen niin sanottuun vakuusongelmaan. Kysehän on siitä, että kevään eduskuntavaalien jälkeen puoluejohtaja, nykyinen valtionvarainministeri Jutta Urpilainen antoi Perussuomalaisten pelossa vaalilupauksen, ettei Suomi myönnä lainaa Euroopan kriisimaille ilman vakuuksia. Tämän takia Suomen koko ulko- ja talouspolitiikka on sitten ollut alisteista demareiden vaalilupauksille.

 

Vaarantavatko vasemmistopuolueet Suomen kansainvälisen uskottavuuden?

Kevään eduskuntavaalien jälkeen Suomen asema Euroopassa on muuttunut aivan kummalliseksi: Aiemmin Suomen tavoitteena oli toimia rakentavasti ja ratkaisuja etsien eurooppalaisessa yhteistyössä. Nyt Suomi on vaikuttanut kunnostautuvan lähinnä änkyröivänä häirikkönä ja oman edun tavoittelijana.

Rikkaiden kannettava vastuunsa - myös Suomessa

Ranskasta kuuluu kummia: Siellä useat maan rikkaimmat liikemiehet vaativat hallitukselta toimia rikkaiden verotuksen kiristämisestä. Ranskassa monet miljonäärit ovat ilmeisesti heränneet Ranskan heikentyneeseen taloustilanteeseen ja halunneet omalta puoleltaan näyttää esimerkkiä, miten toimia isänmaan hyväksi.

Julkaise syötteitä