Suomi on virallisesti kaksikielinen maa. Kuntatasolla kielilain perusajatuksena on alunperin ollut se, että kunta on kaksikielinen, mikäli vähemmistönä olevia suomen- tai ruotsinkielisiä on vähintään kahdeksan prosenttia kunnan asukkaista. Tämän lisäksi lakiin on myöhempinä aikoina tehty kaksi olennaista lisäystä: Ensinnäkään kaksikielinen kunta ei muutu yksikieliseksi, ellei vähemmistönä olevan kieliryhmän osuus laske alle kuuden prosentin. Lisäksi kunta on kaksikielinen, mikäli sen asukkaista vähintään 3000 puhuu vähemmistönä olevaa kieltä.
Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto päätti tänään lähes neljätuntisessa kokouksessaan lakkauttaa naispappeuteen ja seksuaalisiin vähemmistöihin kriittisesti suhtautuvien järjestöjen lähetysmäärärahat. Monilla oli mielessä kevään jälkeen nimenomaan "Älä alistu!" -kampanja ja näiden järjestöjen tuki otettiin nyt siis tarkkailuun, joka vyörytti esiin useita pitkiä ja jopa tunteisiin vetoavia puheenvuoroja.
Omasta puolestani käytin myös kokouksessa puheenvuoron, jossa mainitsin muun muassa seuraavaa:
Kansanedustaja Mika Niikko (ps.) on tänään tuonut esiin, että työhön valittaessa työnantajalla tulisi olla oikeus selvittää työntekijän seksuaalinen suuntuneisuus. Viittaan siis tähän Iltalehden uutiseen:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011092914476778_uu.shtml
Niikko toteaa: "työnantajalla on oikeus valita paras mahdollinen henkilö
tehtävään" ja ilmeisesti hän pitää seksuaalisena suuntautumista
olennaisena kriteerinä määrittää ihmisen pätevyys työelämässä.
Olen harvoin
ollut niin hämmästynyt kuin pari päivää sitten, kun luin Perussuomalaisten
rasismin vastaisesta ohjelmasta. Ohjelman on laatinut hallintovaliokunnan
puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja siinä viedään tasa-arvon käsitys äärimmilleen,
kun myös ns. positiivinen diskriminaatio kielletään.