Vesa Virri Uskaltaa uskaltaa

kotihoidon tuki

Kaksin kotona

Aloitin tänään puolivuotiaan tyttäreni kanssa kahdestaan kotona ja ajattelin sen vuoksi alkaa pitää blogia säännöllisen epäsäännöllisesti. Tarkoituksena on samalla myös rohkaista muita samassa tilanteessa olevia jäämään yhä rohkeammin kotiin. Vaikka taloudellisessa mielessä kotiin jääminen ei välttämättä olekaan järkevää, uskon, että tämä on kokemus, jota en tule katumaan.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä